Miten tanssia, kun on täynnä uupumusta ja surua?

Tanssi tulee sisältä ja tanssii itse itsensä. Suru tanssii. Se tunkee käsivarsiin ja alkaa liikuttaa niitä, liikuttaa sydäntä ja rintakehää, puristaa kyyneleet silmistä ja suruvalituksen jostain syvältä, itsen syövereistä. Se ojentaa sormet kurkottamaan, tavoittelemaan, kääntää ne puristamaan, halaamaan, koskettamaan. Se kouristaa joka paikasta, tiristää pinnan alla muhivan pahan olon joksikin konkreettiseksi, liikkeeksi, kyyneliksi. Se puhdistaa, mutta myös verottaa. Uuvuttaa ja tyhjentää.

Tanssin isälleni hautajaisten muistotilaisuudessa. En esiintynyt, tanssin vain, isälle. Hautajaisvieraat todistivat tilannetta, mutta se oli isän ja minun välinen juttu, rukous poismenneelle. Älä jätä, tanssi sanoi. Älä mene pois ja jätä yksin. Ole tässä ja nyt, minun kanssani. Tanssitaan yhdessä, sydämet toisiinsa kietoutuneina. Minun sydämeni sykkii nyt sinunkin puolestasi, kun omasi ei jaksanut. Ole minussa, eletään vielä yhdessä.

Tänään tanssin isän kanssa taas pitkästä aikaa. Sydämestä purkautuu jotain, mikä ei ehkä enää koskaan jätä rauhaan. Sattuu ja puhdistaa samanaikaisesti.

Arvo Pärt antaa tanssille tilan. Kuuntele.

 

***

Liitin Luovimista -blogin Blogloviniin. Follow my blog with Bloglovin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *