post

Tänä kesänä sain huomata melko konkreettisesti, miten vähän kotiäitejä arvostetaan yhteiskunnassamme. Tuntuu siltä, että kotiäiti on se, joka vain vaihtaa vaippoja ja laittaa ruokaa aamusta iltaan, eikä hänestä tarvitse ajatella mitään sen enempää.

Olin loppukesästä yhä vain väsynyt, mutta täynnä intoa uusista ideoista, joiden kautta pääsen takaisin töiden ja luovuuden pariin. Halusin kertoa ideoistani, saada palautetta ja verkostoitua. Kysellä vinkkejä, löytää yhteistyökumppaneita, puida ideoitani. Olla enemmän minä kuin pitkään aikaan.

Kävimme kyläilemässä, ja odotin hetkeä, jolloin voisin kertoa ideoistani. Kukaan ei kysynyt, mitä minulle kuuluu, useamman päivän aikana. Intoni laantui, jätin kertomatta. Ketään ei kiinnostanut.

Kävimme myös toisessa paikassa vierailulla. Jälleen olisin halunnut jutella omistakin jutuistani. Mutta vain mieheni työkuulumisia kyseltiin.

Totesin, että kotiäiti on näkymätön. Monet ihmiset näyttävät olettavan kysymättä, että kotiäidin kuulumiset tiedetään, koska ei kai hänelle voi muuta kuulua kuin vaipanvaihtoa ja ruoanlaittoa.

Mutta kotiäidilläkin on tunteet, persoona, ajatuksia ja mielipiteitä. Suunnitelmia, intohimoja ja haluja. Näkökulmia muustakin kuin vaippamerkeistä, muunkinlaisia persoonallisuuspiirteitä kuin lempeys ja kärsivällisyys. Mutta oletus näköjään on, että noilla asioilla ei ole väliä, kun on kyseessä kotiäiti.

Ei ihme, että kauan kotona oltua oma persoonallisuus alkaa haalistua näkyvistä ja minuus unohtua. Muiden ihmisten silmistä kun heijastuu vain Äiti.

Jatkossa pidän itse huolen siitä, että kun tapaan ihmisiä, katson heitä silmiin ja kysyn Mitä sinulle kuuluu? Varsinkin silloin, jos jo itse kuvittelen, ettei heille kuulu mitään erityistä.

4 thoughts on “Näkymätön kotiäiti

  1. Voih <3
    Puit juuri sanoiksi varmasti lähes jokaisen kotona pitkään (tai lyhyen aikaa) olleen äidin ajatukset ja tunteet. Sinun teksti on kuin runoa, paljon tunnetta ja ajatuksia myös rivien välissä . Nyt ihan kokonaista viisi päivää takaisin työelämässä olleena, sitä huomaa, miten hyvältä tuntuu osata tehdä muutakin kuin vaihtaa vaippoja ja ruokkkia jälkikasvuaan.

    • Voi Nanna, kiitos! Miten kauniisti sanottu 🙂 Musta on ihanaa kun saan kirjoitettua tunteilleni ”äänen”. Se tulee tarpeeseen. Mahtavaa, että työelämään palaaminen on tuntunut susta noin voimaannuttavalta! (vaikka inhoankin tuota viimeistä sanaa 😀 )

  2. Höh, olipas kurjaa! Minusta on aina ikävää, kun ihminen nähdään vain yhden ominaisuuden kautta. Minulla olisi paljonkin ajatuksia _kaikesta_ nyt, vaikka pääsääntöisesti olen kotiäiti. Toisaalta kuulumiseni ovat saattaneet olla tosi tylsiä silloin, kun olen ollut täysipäiväisesti töissä tai opiskelemassa. Aina pitäisi muistaa kysyä, mitä toiselle kuuluu. Vastaus saattaa yllättää.

    • Niinpä, koskaan ei voi tietää, mitä toiselle ihmiselle ihan oikeasti kuuluu, jos ei edes kysy. Ja sitten olisi vielä hyvä kuunnella ja kuulla – eikä siltikään välttämättä saa kuulla niitä ihan todellisimpia tuntoja. Silti toiselle ihmiselle voi olla todella tärkeää, että edes kysyttään ja ollaan kiinnostuneita.

      Tuo on muuten totta, että kun tekee paljon töitä, ei elämään välttämättä mahdu juuri mitään muita kuulumisia. Usein uusiin ihmisiin tutustuessakin ensimmäinen kysymys on, millä alalla kyseinen ihminen on. Näin kotiäitinä ihmisiin tulee enimmäkseen tutustuttua lasten kautta ja työurasta puhutaan yleensä vasta joskus paljon myöhemmin, jos koskaan. Sinänsä virkistävää niin! Nimittäin sekin tuntuu minusta hassulta, että ihmiset määritellään niin helposti heidän työnsä kautta. Ammatti kuitenkaan ei kerro ihmisestä kuin pienen tiedonmurusen, kokonainen ihminen on jotain paaaaaljon enemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *