post

Toiveita alkaneelle vuodelle

Viime vuosi oli raskaampi kuin ikinä olisin osannut ennakkoon kuvitella. Jo vuoden 2015 alussa oli hyvin väsynyt, mutta isäni yllättävä kuolema ja eräiden perheenjäsenten suorastaan väkivaltainen käytös vuoden aikana vei loputkin mehut sekä minulta että Mieheltä. Päällimmäisenä ajatuksena vuoden vaihteessa oli, ettei tällaista vuotta enää ikinä, kiitos. Seuraavasta on yksinkertaisesti tultava parempi.

Niinpä toiveeni vuodelle 2016 ovat yksinkertaiset ja selkeät. Haluan ja tarvitsen tähän vuoteen ennen kaikkea keveyttä ja iloa. Kaikki, mikä lisää näitä on tervetullutta, ja asiat ja ihmiset, jotka vetävät meitä alas kivireen lailla saavat pysyä meistä kaukana, mikäli voimme asiaan itse vaikuttaa.

Tämä vuosi olkoon siis parempi kuin edellinen, niin että meidän perhe saa kerättyä voimia ja elämä alkaa näyttäytyä taas positiivisena ja iloisena asiana!

Onneksi meillä on täällä kaksi mallikappaletta keveyden ja ilon luomisesta, nimittäin nuo lapset. Aion imeä heistä vaikutteita vilpittömään iloon ja hetkessä elämiseen. Eikä se ole edes vaikeaa, sillä kun katson noita välittömiä, nauravaisia kasvoja ja keskityn heidän iloonsa, ilo tarttuu väistämättä minuunkin. Täytyy vain osata sysätä oma väsymys ja aikuisen kyynisyys syrjään ja oppia, oppia, oppia omilta lapsilta.

Haluan toivottaa erittäin iloista ja onnellista vuotta 2016 myös teille kaikille muille! Olkoon tämä vuosi hyvä ja armollinen.