Ilmaa

Mietin tänään puolitoistavuotiaan poikani untuvaista päätä nuuhkiessani, miltä rakkaus omiin lapsiin tuntuu. Sana rakkaus tuntui yhtäkkiä jotenkin liian etäiseltä ja abstraktilta. Se jäi jotenkin vajaaksi.

Lapset ovat ilmaa, jota hengitän, tuli mieleeni.

Niin. Nyt kun lapset ovat tässä, olemassa, ilman heitä ei olisi mitään. Ei olisi ilmaa.

Välillä on tärkeää tuulettaa kun ilma uhkaa käydä tunkkaiseksi ja happi on vähissä. Mutta lapset ovat perustilani. Olla heidän kanssaan, hengittää heitä sydämelläni. He ovat osa minua. Kriittinen, elintärkeä osa.

Otan lapsen syliini ja halaan. Menen sitten pois, tekemään omia juttujani, tuulettumaan. Voidaksesi tulla jälleen takaisin hengittämään rakkaitani, kaikkiin soluihini.

 

 

 

 

post

Kurssilla – Säröä ja elämän kerroksellisuutta

Sain elokuun puolivälissä itselleni nykyään harvinaisen tilaisuuden osallistua viikon mittaiselle, kokopäiväiselle kurssille koulussa. Aion viimeinkin valmistua joulukuussa, jos vain kaikki sujuu niin kuin ajattelen, ja tämä taisi nyt olla viimeinen kerta, kun pääsin osallistumaan ilmaiseen yliopisto-opetukseen. Sen mahdollisti Miehen isäkuukauden viimeiset rippeet. Olin aivan liekeissä – tämä viikko tuntui varsinaiselta keitaalta kotiarjen keskellä.

Kurssin nimi oli Improcamera. Tällä kurssilla impro+kamera tarkoitti sellaista liikkeen/tanssin ja videokuvaamisen yhdistämistä, jonka seurauksena ei ole erillistä kuvaajaa ja kuvattavaa kohdetta, vaan sekä kuvaaja että kuvattava liikkuvat yhdessä, aidosti vuorovaikutuksessa ja toimintaan osallistuvina ihmisinä. Kuvaajan ja kuvattavan roolitkin voivat vaihtua yhtäkkiä, orgaanisesti ja leikkisästi. Kuvamateriaali on välillä aika lennokasta, mutta mielestäni todella elävää ja elämänmakuista. Tunnelmat välittyvät hyvin.

Aluksi vähän arastelin ajatusta kuvattavana olemisesta ja varsinkin kuvaamisesta. Suhde kameraan alkoi kuitenkin tuntua mielenkiintoiselta, kun se oli elävä ja välitön eikä ulkopuolinen ohjaaja määrännyt suhteesta siihen. Koin olevani subjekti, tekijä, enkä objekti, kohde.

Haluan jatkossa pitää tällaista elävää videotyöskentelyä mukana työssäni. Vaikka koin kuvaamisen hieman vaikeaksi ja vieraaksi, motivaatio kokeilla ja harjoitella tätä työtapaa oman työparin kanssa on korkealla. Saatan jopa kokeilla videoida omaa soolotyöskentelyänikin itse, jollain tapaa. Ehkä jotain kuvamateriaalia saattaa päätyä tänne blogiinkin!

Viikko toi kuvaamiseen liittyvien asioiden lisäksi mukanaan myös valtavat määrät muunlaisia ajatuksia, kokemuksia ja tunteita. Tässä joitain niistä, päiväkirjamaisesti bussimatkoilla kirjoitettuina, jälkikäteen jatkettuina ja hieman tarkennettuina.

***

On kummallista ja väsyttävääkin keskittyä koko päivä samaan asiaan. Harvinaista. Kolmeen vuoteen en ole voinut keskittyä rauhassa juuri mihinkään, ilman keskeytyksiä. Ja nyt tuntikausia samana päivänä, monta päivää peräkkäin. Hengästyttävää.

Aamulla on rauhallista aikaa olla vain, katsella lasisen katon läpi sinistä taivasta ja keltaisia rapattuja seiniä kohoamassa taivasta kohti. Ajatella omia ajatuksia. Luovuuden materiaalia. Kävellä Hakaniemessä omaan tahtiin. Lähden tarpeettoman aikaisella bussilla ja varastan itselleni luksusaikaa.

Helsinki on minulle kuin aavekaupunki. Täynnä muistoja menneistä hetkistä omassa elämässä. Aikoja jolloin elin toisin. Nykyhetkeen tämä kaupunki ei juuri liity, käyn täällä vain muutamia kertoja vuodessa.

Vanhassa tutussa ympäristössä on omituisia kerroksia. Oma eksä, ystävän eksä, opettajia, jotka nykyään ovat kollegoita. Samat työntekijät, vaihtuneet opiskelijat. Traumaattinen henkilö muuttunut sellaiseksi, näennäisesti, kuin alkuperäinen, positiivinen, kokemus oli. Ajatukset ja tunteet myllertävät.

Hassua olla kaksikymppisten seurassa, tuntuu etten edes muista lapsetonta aikaa enää.

***

On hauskaa leikkiä ja olla höpö, tehdä itselle luontevia asioita. Oma huumorintaju on vielä olemassa. Töissä olen aika höpsö jos siihen on tilaisuus. Mihin se katoaa kotona?

Toiminnallista huumoria. Täytyy ottaa käyttöön lasten kanssa. Kun improvisoin päivällä, on helppoa hupsutella lasten kanssa illalla. Samalla taajuudella, samanlaista höpinää ja hupsutusta. Arjessa on vastuu hoitotoimenpiteistä ja leikki katoaa. Ehkä sama tapahtuu vangustenhuollossa?

Jos väsyttää, kotiarjessa täytyy silti toimia, ei voi jäädä passiiviseksi. Työelämässä myös. Ei ole sitä luksusta, että voisi heittäytyä odottamaan, että muut hoitavat hommat. Parikymppisille opiskelijoille joutilaisuuteen tai tekemättömyyteen heittäytyminen näyttää olevan vielä vaihtoehto. Havaitsen olevani melko aikuinen, vaikka höpsöttelenkin.

***

Kuinka kosketus on tärkeää. Hyväksyvä ja hyväätarkoittava. Täytyy hyväksyä itsensä kun joku koskee, häpeä katoaa, koska on hyväksyttynä. Ei ole väliä kuka koskee, kun kaikkien tarkoitus on hyvä. Kehollisuus ja kosketus on tervettä, se ruokkii sielua. Turvalliset puitteet ja luottamuksellisuus ovat kuitenkin tärkeitä, muuten kosketus voi hajottaa.

***

Kaipaan trashestetiikkaa elämään. Säröä, rosoa. Energian purkautumista. Syvyyttä, kurkistusta pinnan alle, täydellisyyden välttämistä. Ei tarvitse olla siistiä, täydellistä ja puhdasta, vaan myös kaaosta ja likaa, pyörremyrskyä. Mutta ei rikkomista ja tuhoamista.

Mitä se on vaatteiden ompelun kannalta? Tekisi mieli repiä kangasta, mutta se ei käytännössä johda toivottuun tulokseen, täytyy käyttää saksia. Repeämiä, reikiä, paikkoja, pitsiä, ryppyjä ja rutistuksia. Haluan kokeilla. Aino-mekko trash-versiona?

Tanssissa särö on energialla leikkimistä, erilaisia suhteita, kuvia, mutta ei välttämättä kuvia tosielämästä, vaan mahdollisista tilanteista, mahdollisista elämistä. Toisaalta liikettä todellisista tunteista, omassa todellisessa kehossa.

Metrossa näen mainoskuvia tanssitunneista. Balettikuvissa lapset ovat nättejä objekteja, opettelevat olemaan korrektisti. Sievistelevää. Menevämmässä kuvassa tyttö elää, riehaantuu, riemuitsee. Sitä arvostan tanssissa, ihmistä ja elämänmakua.

Tekee mieli tehdä jotain groteskia. Olla olematta siisti ja korrekti. Unohtaa muut.

Suomessa kaikki on niin siistiä.

 

post

Näkymätön kotiäiti

Tänä kesänä sain huomata melko konkreettisesti, miten vähän kotiäitejä arvostetaan yhteiskunnassamme. Tuntuu siltä, että kotiäiti on se, joka vain vaihtaa vaippoja ja laittaa ruokaa aamusta iltaan, eikä hänestä tarvitse ajatella mitään sen enempää.

Olin loppukesästä yhä vain väsynyt, mutta täynnä intoa uusista ideoista, joiden kautta pääsen takaisin töiden ja luovuuden pariin. Halusin kertoa ideoistani, saada palautetta ja verkostoitua. Kysellä vinkkejä, löytää yhteistyökumppaneita, puida ideoitani. Olla enemmän minä kuin pitkään aikaan.

Kävimme kyläilemässä, ja odotin hetkeä, jolloin voisin kertoa ideoistani. Kukaan ei kysynyt, mitä minulle kuuluu, useamman päivän aikana. Intoni laantui, jätin kertomatta. Ketään ei kiinnostanut.

Kävimme myös toisessa paikassa vierailulla. Jälleen olisin halunnut jutella omistakin jutuistani. Mutta vain mieheni työkuulumisia kyseltiin.

Totesin, että kotiäiti on näkymätön. Monet ihmiset näyttävät olettavan kysymättä, että kotiäidin kuulumiset tiedetään, koska ei kai hänelle voi muuta kuulua kuin vaipanvaihtoa ja ruoanlaittoa.

Mutta kotiäidilläkin on tunteet, persoona, ajatuksia ja mielipiteitä. Suunnitelmia, intohimoja ja haluja. Näkökulmia muustakin kuin vaippamerkeistä, muunkinlaisia persoonallisuuspiirteitä kuin lempeys ja kärsivällisyys. Mutta oletus näköjään on, että noilla asioilla ei ole väliä, kun on kyseessä kotiäiti.

Ei ihme, että kauan kotona oltua oma persoonallisuus alkaa haalistua näkyvistä ja minuus unohtua. Muiden ihmisten silmistä kun heijastuu vain Äiti.

Jatkossa pidän itse huolen siitä, että kun tapaan ihmisiä, katson heitä silmiin ja kysyn Mitä sinulle kuuluu? Varsinkin silloin, jos jo itse kuvittelen, ettei heille kuulu mitään erityistä.

Tosirakkautta

Välillä lasten kanssa on todella raskasta. Tämän vuoden aikana valitettavan usein.

Mutta sitten noita pimpuloita katsoo ja näkee heidät juuri sellaisina kuin he ovat – uskomattoman hienoina mini-ihmisinä, rakkauden lähettiläinä, täydellisinä pakkauksina. Sydämen täyttää niin suuri rakkaus ja hellyys, ettei sellaista olisi koskaan uskonut tuntevansa.

Tosirakkautta, Made for Life.

Rakkaat palleroiset

post

Liebster Award – kysymyksiä ja vastauksia

Liebster Award! Mama mammutti -blogin Jodelie heitti minulle tykkäyspalkinnon (sitäkö tuo tarkoittaa!?!) vanhaan blogiini, mutta hahaa, nappaanpa sen sittenkin tänne! Kiitos Jodelie!

Pelin säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkkaa hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

 

No niin, siispä vastauksia kysymyksiin:

1. Milloin aloitit bloggaamisen ja miksi?

Aloitin huhtikuussa 2013, kun esikoinen oli 10 kk ikäinen. En ollut kovin tuttu blogimaailman kanssa, mutta aloin seuraamaan erästä blogia (Gravid – raskaana <3 ) ja innostuin – bloggaaminenhan voi näköjään olla sosiaalistakin, vuorovaikutusta toisten kanssa! Heinäkuussa siirryin bloggaamaan Lilyyn vilkkaamman vuorovaikutuksen toivossa ja tämän uuden Luovimista -blogin aloitin nyt elokuussa. Huh, välillä on ollut hiljaiseloa, mutta olen blogannut jo melkein kaksi ja puoli vuotta!

Alunperin kaipasin bloggaamiselta vuorovaikutusta ja pikkulapsiperhearjen herkästi unohtuvien hetkien tallentamista muistiin. Jossain vaiheessa kiinnostus on siirtynyt enemmän itse kirjoittamiseen ja siinä kehittymiseen. Tällä hetkellä olen kiinnostunut tunteiden purkamisesta tekstiin, sekä oman hyvinvoinnin että mielenkiintoisen tekstin tuottamisen näkökulmasta.

 

2. Missä asioissa koet olevasi ”tiukkis”?

Jaa-a. Varmaan aika monissakin asioissa. Nykyään minusta tuntuu, että oma huumorintaju on vähän kadoksissa arjen alla, joten tunnen itseni tiukkikseksi turhan usein. Sanotaan vaikka, että en oikein jaksa turhaa pelleilyä, jos on oikeasti tarkoitus saada jotain aikaiseksi. Ja jatkuva keskeytetyksi tuleminen on ihan superärsyttävää!

 

3. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? (Perustele!)

Joku kissaeläin. Horoskooppini on leijona, mutta se on vähän kökkö selitys. Jotenkin kissaeläimet tuntuvat tutuilta, vaikka olenkin kissoille allerginen.

 

4. Luettele neljä asiaa, joita teet mieluiten lomalla rentoutuaksesi.

Ompelen, luen, leivon, roikun netissä 😀 Tässä on nyt vain sellainen pikku ongelma, että käsite ”loma” on vähän hämärän peitossa, kun lapsia pitää hoitaa joka tapauksessa. Eli nuo neljä juttua pätevät lähes aina 😀 En oikeastaan enää muista, millaisia juttuja voisi tehdä, jos ei olisi lapsia.

 

5. Mikä on lempivuodenaikasi? Miksi?

Hmmm… Varmaankin kesä ja sen lämpö, mutta ehkä kevät tulee melko tasoissa. On ihanaa kun valo alkaa lisääntyä, luonto alkaa pukkaamaan vihreää ja ulkona on mukavampaa olla.

 

6. Mikä on ärsyttävin luonteenpiirteesi?

Mistäs minä sen tietäisin 😀 Kai minulla on liikaa intoa olla oikeassa?

 

7. Minkä uuden harrastuksen aloittaisit, mikäli ajankäyttö ja raha ei olisi esteenä?

Oooooooh! Uusi harrastus! Tietty haluaisin jatkaa vanhojakin, tai oikeastaan saada niille kunnolla aikaa. Eli haluaisin ommella enemmän sekä käydä jooga- ja tanssitunneilla rauhassa. Mutta jotain uutta… Taijista tykkäisin!

 

8. Millainen on unelmakotisi?

Tätä mietitäänkin nykyään oikein urakalla. Varmaankin joku vanhempi omakotitalo. Yksikerroksinen olisi kätevä, toisaalta kaksikerroksisuuskin on jännää. Mukavassa pienessä kaupungissa, kävely- tai pyöräilyetäisyys palveluiden luokse, lyhyt matka töihin. Tilava vanha piha, piharakennuksessa puulämmitteinen sauna ja vierastiloja/tanssisali. Talossa saisi olla sen verran neliöitä, että joka paikassa olisi avaraa ja tilavaa. Huoneita saisi olla jotain 5-6 + keittiö ja muut tilat. Harrastushuone eli kunnon tilat ompelutarvikkeille ym. Ja kodinhoitohuone! Oooooh, mistäs me tuollainen löydettäisiin…

 

9. Mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi? Onko se toteutunut?

Haha – kaksosten äiti! 😀 Ja onneksi ei ole toteutunut!!!

 

10. Mistä haaveilet tänään?

Ajasta tehdä enemmän omia juttuja rauhassa ilman häiriöitä. Hyvässä järjestyksessä olevasta kodista. Omasta ompelutilasta. Mielenkiintoisista töistä. Mielen- ja sielunrauhasta.

 

11. Nimeä kolme henkilöä (todellista tai fiktiivistä, omasta elämästä tai julkisuudesta) joiden koet inspiroineen sinua.

Oho, tämä onkin yllättävän vaikea. Hetken piti miettiä, mutta lopulta nämä tulivat aika yllättävinä, intuitiivisesti. Ihan ensimmäiseksi täytyy mainita oma Mieheni. Hän on niin tasapainoinen, reilu ja oikeudentuntoinen ihminen, että ei voi kuin ihailla. Pina Bausch. Hän tuotti maailmaan tanssia ja tanssiteoksia, joissa tunteet ovat melkein käsinkosketeltavissa. David Lynch. Lynchin elokuvia katsottua tuntuu, että oma alitajunta on aktivoitunut ja ajatukset alkavat kulkea vinhaa vauhtia pitkin uusia ratoja. Itse asiassa sekä Pina Bauschin että David Lynchin taide saa minut itsenikin taiteen tuottamisen tilaan – tekee mieli tanssia, keho alkaa liikkua kuin itsestään, ajatukset lähtevät liikkeelle.

 

Ja sitten palkintoa eteenpäin. Rakkaat kanssabloggaajat, en ole lähes vuoteen lukenut muita blogeja kuin silloin tällöin, joten olen auttamattomasti tipahtanut kartalta teidän kirjoitustenne ja tekemistenne suhteen. Osa teistäkin on varmasti enemmän tai vähemmän blogitauolla. Olkoon tämä silti kädenojennus vuorovaikutukseen palaamiseen. Lukijamääristänne minulla ei ole hajuakaan, enkä kyllä tiedä oletteko saaneet oman Liebsterinne joltain jo aiemmin. Mutta ottakaa koppi, täältä tämä tulee – Hoplaa ja tat-ta-da-dat-tat-taaaaaa!

Gravid – raskaana

Naiseudesta

Siperian Ella

Retroprinsessa

Vauvanukkeleikki

Uinuva

Tänään on kaunis päivä

Bättre liv

Pienen pojan elämää

me momma who?

Anna Karin

 

…Pääsette vastaamaan näihin kysymyksiin:

  1. Mitä bloggaaminen merkitsee sinulle, miksi bloggaat?
  2. Mitä rakastat?
  3. Mitä muuttaisit elämässäsi – nykyhetkessä tai menneessä – jos voisit?
  4. Mitä et voi sietää?
  5. Mikä saa sinut innostumaan?
  6. Mitä pelkäät?
  7. Lempiherkkusi?
  8. Mihin maahan haluaisit syntyä, jos voisit valita? Miksi?
  9. Mikä musiikkikappale sopii parhaiten tämän hetken elämääsi tai tunnelmiisi? Miksi?
  10. Mikä taiteenlaji on sinulle läheisin?
  11. Millaisissa tilanteissa olet parhaimmillasi?

 

Odotan innolla vastauksianne! 🙂