post

Näkymätön kotiäiti

Tänä kesänä sain huomata melko konkreettisesti, miten vähän kotiäitejä arvostetaan yhteiskunnassamme. Tuntuu siltä, että kotiäiti on se, joka vain vaihtaa vaippoja ja laittaa ruokaa aamusta iltaan, eikä hänestä tarvitse ajatella mitään sen enempää.

Olin loppukesästä yhä vain väsynyt, mutta täynnä intoa uusista ideoista, joiden kautta pääsen takaisin töiden ja luovuuden pariin. Halusin kertoa ideoistani, saada palautetta ja verkostoitua. Kysellä vinkkejä, löytää yhteistyökumppaneita, puida ideoitani. Olla enemmän minä kuin pitkään aikaan.

Kävimme kyläilemässä, ja odotin hetkeä, jolloin voisin kertoa ideoistani. Kukaan ei kysynyt, mitä minulle kuuluu, useamman päivän aikana. Intoni laantui, jätin kertomatta. Ketään ei kiinnostanut.

Kävimme myös toisessa paikassa vierailulla. Jälleen olisin halunnut jutella omistakin jutuistani. Mutta vain mieheni työkuulumisia kyseltiin.

Totesin, että kotiäiti on näkymätön. Monet ihmiset näyttävät olettavan kysymättä, että kotiäidin kuulumiset tiedetään, koska ei kai hänelle voi muuta kuulua kuin vaipanvaihtoa ja ruoanlaittoa.

Mutta kotiäidilläkin on tunteet, persoona, ajatuksia ja mielipiteitä. Suunnitelmia, intohimoja ja haluja. Näkökulmia muustakin kuin vaippamerkeistä, muunkinlaisia persoonallisuuspiirteitä kuin lempeys ja kärsivällisyys. Mutta oletus näköjään on, että noilla asioilla ei ole väliä, kun on kyseessä kotiäiti.

Ei ihme, että kauan kotona oltua oma persoonallisuus alkaa haalistua näkyvistä ja minuus unohtua. Muiden ihmisten silmistä kun heijastuu vain Äiti.

Jatkossa pidän itse huolen siitä, että kun tapaan ihmisiä, katson heitä silmiin ja kysyn Mitä sinulle kuuluu? Varsinkin silloin, jos jo itse kuvittelen, ettei heille kuulu mitään erityistä.

Tosirakkautta

Välillä lasten kanssa on todella raskasta. Tämän vuoden aikana valitettavan usein.

Mutta sitten noita pimpuloita katsoo ja näkee heidät juuri sellaisina kuin he ovat – uskomattoman hienoina mini-ihmisinä, rakkauden lähettiläinä, täydellisinä pakkauksina. Sydämen täyttää niin suuri rakkaus ja hellyys, ettei sellaista olisi koskaan uskonut tuntevansa.

Tosirakkautta, Made for Life.

Rakkaat palleroiset

post

Trikoinen vauvan tilkkupeitto vähistä materiaaleista

Ihana pieni kummivauvamme syntyi huhtikuussa, ja heti kun kuulin pääseväni kummiksi, aloin suunnitella minkälaisen lahjan voisin tehdä vauvalle. Päädyin trikoiseen peittoon, koska peitosta olisi heti käytännön hyötyä, tiesin vauvan äidin haluavan vauvalle sellaista sekä ajattelin, että itselle tehty peitto olisi kiva muisto säilyttää aikuisenakin.

Päädyin lopulta yhdistämään peittoon kolmea eri Noshin trikoota, koska saman valmistajan värisävyt toimivat hyvin yhteen. Kaikkia kankaita oli kuitenkin tosi niukasti ja peittoa samanaikaisesti suunnitellessani ja tehdessäni jouduin käyttämään runsaasti luovuutta, että sain riittävän suuren peiton kasaan. Mukaan täytyi lisätä myös mustaa trikoota. Mutta lopputulos on aivan todella paljon hienompi ja mielenkiintoisempi kuin siitä ikinä olisi tullut, jos minulla olisi ollut käytettävissäni loppumaton määrä kankaita! Lisäksi peiton kokoaminen oli täynnä riemukasta oivaltamista ja iloa erityisen peiton toteutumisesta.

Vauvan tilkkupeitto

Nimiaplikaatiotilkku tuli vähän kuin vahingossa valkoiselle tilkulle, mutta sekin tuntuu hauskalta yksityiskohdalta muuten niin värikoordinoidussa peitossa – nimiplakaatti.

Salmiakkitrikoota riitti hyvin tilkuiksi, mutta mäyräkoiratrikoo oli todella kortilla. Osassa trikoopalastani oli ikäviä, oikealle puolelle kankaan läpi kuultavia tussiviivoja, jotka kankaanpalan edellinen omistaja oli niihin syystä tai toisesta saanut aikaiseksi. Mäyräkoiria ja mäyristen osia jäi kuitenkin huonoon kangasosioon niin, että niitä voi leikellä siitä irti, ja siitäpä sainkin idean aplikoida mäyriksiä mustiinkin tilkkuihin.

Yksi lempikohdistani – tilkkujen yli kurkkivat mäyrikset!

Vauvan tilkkupeitto

Mäyräkoiria tilkkuihin aplikoidessa huomasin, kuinka hauskoilta mäyrikset näyttivät tilkun väärällä puolella, joten valmiiseen peittoon pääsi mukaan myös yksi haamukoira. Ompelin koirat kiinni tilkkuihin ihan vain suoralla ompeleella. Harmi vain en tajunnut liimata niitä ensin paikoilleen edes puikkoliimalla – viime hetkillä ommellessa en jaksanut alkaa säheltämään kaksipuoleisen liimakankaan kanssa – joten haamukoira ja muutama muukin on hieman alakuloisena ja venyneenä. Mutta mitäpä tuosta, hauskoja ne ovat kumminkin!

Vauvan tilkkupeitto

Peiton taustakankaaksi pääsi Noshin puputrikoo. Tilkkukankaiden niukkuuden vuoksi pidensin peittoa päistä niin, että puput yltävät myös etupuolelle peiton kummassakin päädyssä. Peitto näyttää takaa hieman vinolta johtuen pupurivien hienoisesta kieroudesta painetussa kankaassa.

Vauvan tilkkupeitto

Ja katsokaas, miten tarkkaa työtä sain aikaiseksi takaosan keskisaumaan, olen oikein ylpeä tuosta!

Vauvan tilkkupeitto

Ompelin tilkut ja etu- ja takakappaleet yhteen saumurilla, tosin tuon takakappaleen tarkan sauman ompelin ensin ompelukoneen suoralla ompeleella. Harkitsin jonkinlaisten kiinnitysommelten tekoa, jotta etu- ja takakappaleet kiinnittyisivät toisiinsa eivätkä luistelisi keskenään hassusti, mutta päädyin aikasyistä sekä yksityiskohtien runsauden vuoksi tekemään vain yhden tällaisen puputikkauksen. Tuokin pikku pupunen on yksi lempparikohdistani peitossa!

Vauvan tilkkupeitto

Mäyrispeitto on ensimmäinen ompelemani tilkkupeitto. Tämän suunnitteleminen ja toteuttaminen oli niin hauskaa, että voisin tehdä peittoja jatkossakin. Vaikea vain uskoa, että yltäisin enää vastaavaan luovuuteen, ellei käytäntö siihen jälleen pakota!

post

Liebster Award – kysymyksiä ja vastauksia

Liebster Award! Mama mammutti -blogin Jodelie heitti minulle tykkäyspalkinnon (sitäkö tuo tarkoittaa!?!) vanhaan blogiini, mutta hahaa, nappaanpa sen sittenkin tänne! Kiitos Jodelie!

Pelin säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkkaa hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

 

No niin, siispä vastauksia kysymyksiin:

1. Milloin aloitit bloggaamisen ja miksi?

Aloitin huhtikuussa 2013, kun esikoinen oli 10 kk ikäinen. En ollut kovin tuttu blogimaailman kanssa, mutta aloin seuraamaan erästä blogia (Gravid – raskaana <3 ) ja innostuin – bloggaaminenhan voi näköjään olla sosiaalistakin, vuorovaikutusta toisten kanssa! Heinäkuussa siirryin bloggaamaan Lilyyn vilkkaamman vuorovaikutuksen toivossa ja tämän uuden Luovimista -blogin aloitin nyt elokuussa. Huh, välillä on ollut hiljaiseloa, mutta olen blogannut jo melkein kaksi ja puoli vuotta!

Alunperin kaipasin bloggaamiselta vuorovaikutusta ja pikkulapsiperhearjen herkästi unohtuvien hetkien tallentamista muistiin. Jossain vaiheessa kiinnostus on siirtynyt enemmän itse kirjoittamiseen ja siinä kehittymiseen. Tällä hetkellä olen kiinnostunut tunteiden purkamisesta tekstiin, sekä oman hyvinvoinnin että mielenkiintoisen tekstin tuottamisen näkökulmasta.

 

2. Missä asioissa koet olevasi ”tiukkis”?

Jaa-a. Varmaan aika monissakin asioissa. Nykyään minusta tuntuu, että oma huumorintaju on vähän kadoksissa arjen alla, joten tunnen itseni tiukkikseksi turhan usein. Sanotaan vaikka, että en oikein jaksa turhaa pelleilyä, jos on oikeasti tarkoitus saada jotain aikaiseksi. Ja jatkuva keskeytetyksi tuleminen on ihan superärsyttävää!

 

3. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? (Perustele!)

Joku kissaeläin. Horoskooppini on leijona, mutta se on vähän kökkö selitys. Jotenkin kissaeläimet tuntuvat tutuilta, vaikka olenkin kissoille allerginen.

 

4. Luettele neljä asiaa, joita teet mieluiten lomalla rentoutuaksesi.

Ompelen, luen, leivon, roikun netissä 😀 Tässä on nyt vain sellainen pikku ongelma, että käsite ”loma” on vähän hämärän peitossa, kun lapsia pitää hoitaa joka tapauksessa. Eli nuo neljä juttua pätevät lähes aina 😀 En oikeastaan enää muista, millaisia juttuja voisi tehdä, jos ei olisi lapsia.

 

5. Mikä on lempivuodenaikasi? Miksi?

Hmmm… Varmaankin kesä ja sen lämpö, mutta ehkä kevät tulee melko tasoissa. On ihanaa kun valo alkaa lisääntyä, luonto alkaa pukkaamaan vihreää ja ulkona on mukavampaa olla.

 

6. Mikä on ärsyttävin luonteenpiirteesi?

Mistäs minä sen tietäisin 😀 Kai minulla on liikaa intoa olla oikeassa?

 

7. Minkä uuden harrastuksen aloittaisit, mikäli ajankäyttö ja raha ei olisi esteenä?

Oooooooh! Uusi harrastus! Tietty haluaisin jatkaa vanhojakin, tai oikeastaan saada niille kunnolla aikaa. Eli haluaisin ommella enemmän sekä käydä jooga- ja tanssitunneilla rauhassa. Mutta jotain uutta… Taijista tykkäisin!

 

8. Millainen on unelmakotisi?

Tätä mietitäänkin nykyään oikein urakalla. Varmaankin joku vanhempi omakotitalo. Yksikerroksinen olisi kätevä, toisaalta kaksikerroksisuuskin on jännää. Mukavassa pienessä kaupungissa, kävely- tai pyöräilyetäisyys palveluiden luokse, lyhyt matka töihin. Tilava vanha piha, piharakennuksessa puulämmitteinen sauna ja vierastiloja/tanssisali. Talossa saisi olla sen verran neliöitä, että joka paikassa olisi avaraa ja tilavaa. Huoneita saisi olla jotain 5-6 + keittiö ja muut tilat. Harrastushuone eli kunnon tilat ompelutarvikkeille ym. Ja kodinhoitohuone! Oooooh, mistäs me tuollainen löydettäisiin…

 

9. Mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi? Onko se toteutunut?

Haha – kaksosten äiti! 😀 Ja onneksi ei ole toteutunut!!!

 

10. Mistä haaveilet tänään?

Ajasta tehdä enemmän omia juttuja rauhassa ilman häiriöitä. Hyvässä järjestyksessä olevasta kodista. Omasta ompelutilasta. Mielenkiintoisista töistä. Mielen- ja sielunrauhasta.

 

11. Nimeä kolme henkilöä (todellista tai fiktiivistä, omasta elämästä tai julkisuudesta) joiden koet inspiroineen sinua.

Oho, tämä onkin yllättävän vaikea. Hetken piti miettiä, mutta lopulta nämä tulivat aika yllättävinä, intuitiivisesti. Ihan ensimmäiseksi täytyy mainita oma Mieheni. Hän on niin tasapainoinen, reilu ja oikeudentuntoinen ihminen, että ei voi kuin ihailla. Pina Bausch. Hän tuotti maailmaan tanssia ja tanssiteoksia, joissa tunteet ovat melkein käsinkosketeltavissa. David Lynch. Lynchin elokuvia katsottua tuntuu, että oma alitajunta on aktivoitunut ja ajatukset alkavat kulkea vinhaa vauhtia pitkin uusia ratoja. Itse asiassa sekä Pina Bauschin että David Lynchin taide saa minut itsenikin taiteen tuottamisen tilaan – tekee mieli tanssia, keho alkaa liikkua kuin itsestään, ajatukset lähtevät liikkeelle.

 

Ja sitten palkintoa eteenpäin. Rakkaat kanssabloggaajat, en ole lähes vuoteen lukenut muita blogeja kuin silloin tällöin, joten olen auttamattomasti tipahtanut kartalta teidän kirjoitustenne ja tekemistenne suhteen. Osa teistäkin on varmasti enemmän tai vähemmän blogitauolla. Olkoon tämä silti kädenojennus vuorovaikutukseen palaamiseen. Lukijamääristänne minulla ei ole hajuakaan, enkä kyllä tiedä oletteko saaneet oman Liebsterinne joltain jo aiemmin. Mutta ottakaa koppi, täältä tämä tulee – Hoplaa ja tat-ta-da-dat-tat-taaaaaa!

Gravid – raskaana

Naiseudesta

Siperian Ella

Retroprinsessa

Vauvanukkeleikki

Uinuva

Tänään on kaunis päivä

Bättre liv

Pienen pojan elämää

me momma who?

Anna Karin

 

…Pääsette vastaamaan näihin kysymyksiin:

  1. Mitä bloggaaminen merkitsee sinulle, miksi bloggaat?
  2. Mitä rakastat?
  3. Mitä muuttaisit elämässäsi – nykyhetkessä tai menneessä – jos voisit?
  4. Mitä et voi sietää?
  5. Mikä saa sinut innostumaan?
  6. Mitä pelkäät?
  7. Lempiherkkusi?
  8. Mihin maahan haluaisit syntyä, jos voisit valita? Miksi?
  9. Mikä musiikkikappale sopii parhaiten tämän hetken elämääsi tai tunnelmiisi? Miksi?
  10. Mikä taiteenlaji on sinulle läheisin?
  11. Millaisissa tilanteissa olet parhaimmillasi?

 

Odotan innolla vastauksianne! 🙂

 

Suru tanssii

Miten tanssia, kun on täynnä uupumusta ja surua?

Tanssi tulee sisältä ja tanssii itse itsensä. Suru tanssii. Se tunkee käsivarsiin ja alkaa liikuttaa niitä, liikuttaa sydäntä ja rintakehää, puristaa kyyneleet silmistä ja suruvalituksen jostain syvältä, itsen syövereistä. Se ojentaa sormet kurkottamaan, tavoittelemaan, kääntää ne puristamaan, halaamaan, koskettamaan. Se kouristaa joka paikasta, tiristää pinnan alla muhivan pahan olon joksikin konkreettiseksi, liikkeeksi, kyyneliksi. Se puhdistaa, mutta myös verottaa. Uuvuttaa ja tyhjentää.

Tanssin isälleni hautajaisten muistotilaisuudessa. En esiintynyt, tanssin vain, isälle. Hautajaisvieraat todistivat tilannetta, mutta se oli isän ja minun välinen juttu, rukous poismenneelle. Älä jätä, tanssi sanoi. Älä mene pois ja jätä yksin. Ole tässä ja nyt, minun kanssani. Tanssitaan yhdessä, sydämet toisiinsa kietoutuneina. Minun sydämeni sykkii nyt sinunkin puolestasi, kun omasi ei jaksanut. Ole minussa, eletään vielä yhdessä.

Tänään tanssin isän kanssa taas pitkästä aikaa. Sydämestä purkautuu jotain, mikä ei ehkä enää koskaan jätä rauhaan. Sattuu ja puhdistaa samanaikaisesti.

Arvo Pärt antaa tanssille tilan. Kuuntele.

 

***

Liitin Luovimista -blogin Blogloviniin. Follow my blog with Bloglovin