post

Näkymätön kotiäiti

Tänä kesänä sain huomata melko konkreettisesti, miten vähän kotiäitejä arvostetaan yhteiskunnassamme. Tuntuu siltä, että kotiäiti on se, joka vain vaihtaa vaippoja ja laittaa ruokaa aamusta iltaan, eikä hänestä tarvitse ajatella mitään sen enempää.

Olin loppukesästä yhä vain väsynyt, mutta täynnä intoa uusista ideoista, joiden kautta pääsen takaisin töiden ja luovuuden pariin. Halusin kertoa ideoistani, saada palautetta ja verkostoitua. Kysellä vinkkejä, löytää yhteistyökumppaneita, puida ideoitani. Olla enemmän minä kuin pitkään aikaan.

Kävimme kyläilemässä, ja odotin hetkeä, jolloin voisin kertoa ideoistani. Kukaan ei kysynyt, mitä minulle kuuluu, useamman päivän aikana. Intoni laantui, jätin kertomatta. Ketään ei kiinnostanut.

Kävimme myös toisessa paikassa vierailulla. Jälleen olisin halunnut jutella omistakin jutuistani. Mutta vain mieheni työkuulumisia kyseltiin.

Totesin, että kotiäiti on näkymätön. Monet ihmiset näyttävät olettavan kysymättä, että kotiäidin kuulumiset tiedetään, koska ei kai hänelle voi muuta kuulua kuin vaipanvaihtoa ja ruoanlaittoa.

Mutta kotiäidilläkin on tunteet, persoona, ajatuksia ja mielipiteitä. Suunnitelmia, intohimoja ja haluja. Näkökulmia muustakin kuin vaippamerkeistä, muunkinlaisia persoonallisuuspiirteitä kuin lempeys ja kärsivällisyys. Mutta oletus näköjään on, että noilla asioilla ei ole väliä, kun on kyseessä kotiäiti.

Ei ihme, että kauan kotona oltua oma persoonallisuus alkaa haalistua näkyvistä ja minuus unohtua. Muiden ihmisten silmistä kun heijastuu vain Äiti.

Jatkossa pidän itse huolen siitä, että kun tapaan ihmisiä, katson heitä silmiin ja kysyn Mitä sinulle kuuluu? Varsinkin silloin, jos jo itse kuvittelen, ettei heille kuulu mitään erityistä.