post

Mekkotehdas taas käynnissä!

Joskus kirjoittamiseen tulee pieni lukko. Tai sitten jokin muu on ajankohtaisempaa, kuten ompeleminen. Tai voimat ovat vähissä tosielämän asioiden vuoksi. Tai aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Kuukauden blogitauko on johtunut vähän näistä kaikista. Olen mm. kirjoittanut opinnäytetyöni loppuun (ja palauttanut sen, wiiiiiihiiiiiiii!!!) ja ommellut, perusarjen lisäksi. Yrittänyt edistää työasioita, kirjoittanut apurahahakemuksia, sopinut yhteistyökuvioita, markkinoinut kurssia. Miettinyt, mitä kaikkea muuta pitäisi ehtiä ja jaksaa tehdä. Yrittänyt selvitä ikävien (hyvin vähätellen ilmaistuna) sukulaissotkujen keskellä.

Joskus ehkä ehdin ja jaksan kirjoittaa näistä kaikista, erityisesti työkuvioista. Mutta nyt Mekkotehtaan Elinoita mätsäävien legginsien kanssa! (pyydän jälleen kerran anteeksi kuvien huonoa laatua, käytettävissä oleva tekniikka ja olosuhteet kun ovat mitä ovat)

Mekkotehtaan Elinat ja leggarit

Mekkojen kaava on siis peräisin Mekkotehdas -nimisestä kirjasta, ja tämän kaavan nimi on Elina. Leikkasin nämä mekot ja leggarit Tytölle jo viime keväänä. Isoja olivat ja kesävaatteita oli ihan liikaa, joten ompeleminen jäi kesken. Viime viikolla tartuin viimein toimeen ja kas! Tyttö on kasvanut niin, että vaatteet ovat hyviä juuri nyt! Tulin näistä vaatteista iloiseksi, samoin kuin Tyttökin, sillä tuntui hyvältä saada viimein jotain valmista aikaiseksi.

Mekkotehtaan Elinat rusettitaskut

Violetti mekko on tehty helmasta kaavan levyisenä, mutta hihoista ja kainalon alta kavensin saumuroisessa aika reilusti, useamman sentin. Pääntie on myös pienempi kuin kaavassa ja hihat lyhyemmät. Taisin käyttää kaavan kokoa 98/104, joten suuri koko johtuu osittain siitä, Tyttö kun käyttää pääasiassa vasta 98-kokoisia vaatteita. Taskut ja rusetit lisäsin yöpukumaisuuden välttämiseksi, ja ne tekevätkin mekkoon kivan lisän.

Erityisen iloinen olen siitä, että sainpas kerrankin tehtyä yhteensopivia asukokonaisuuksia! Meillä kun on lastenvaatteita saatuna sieltä ja täältä, ja ommellessakin tulee useimmiten tehtyä vain joitan yksittäisiä vaatteita. Nyt aion panostaa yhteensopivuuteen! Parasta tietysti olisi, jos sunnittelisin useamman vaatteen sopimaan yhteen, ikään kuin ”mallistona”, eli muutamaa yhteensopivaa kangasta ja niistä useampi keskenään yhdisteltävä vaate. Hmmm, se aika taitaa tosin olla vielä jossain tulevaisuudessa, koska en ajatellut nyt ostella kankaita vaan käyttää varastoista jo löytyviä…

Mekkotehtaan Elinat violetti mekko pupun kanssa3

Oranssin hedelmäinen Elina-mekko on vielä kavennetumpi versio alkuperäisestä kaavasta. Kankaita yhdistelemällä tuli hauska kokonaisuus, vaikka tasku nyt tuli kiinnitettyä turhan ylös ynnä muuta pientä. Olen kuitenkin iloinen tästäkin asusta!

Mekkotehtaan Elina hedelmäiset

Tämä hedelmäkuosinen kangas oli jämäpala kummivauvan mekon ompelusta. Tulikin testattua, mitä metristä trikoota saa aikaiseksi ja lopputuloksena oli 56-senttinen hihaton röyhelömekko, 98-senttinen lyhythihainen tunika sekä kuvan 104-senttiset legginsit ja mekon tasku, hihat ja pääntie. Kankaasta jäi jäljelle ainoastaan pientä silppua, josta ajattelin vielä leikellä noita hedelmiä aplikointia tai muita pikkujuttuja varten. Kerrankin kankaan tehokäyttöä!

Mekkotehtaan Elinat hedelmätasku Mekkotehtaan Elinat helmapitsi

Projektina on myös kokeilla, miten koristenauhoja ja muita yksityiskohtia voisi käyttää, jotta perusvaatteisiin tulisi vähän jotain jujua. Röyhelökuminauha teki mekon helmasta kauniin.

Mekkotehtaan Elinat hihan ommel

Koska ompelukoneeni ei tee hyvää hunajakenno-ommelta, kokeilin tällaista toisenlaista taso-ommelta ja totesin tämän paitsi hyvännäköiseksi ja siistiksi, myös kaksoisneulaommelta kestävämmäksi. Ehkäpä jatkossa meidän vaatteissa näkyy tätä enemmänkin.

Monenlaista muutakin blogissa esittelemätöntä on tullut ommeltua sekä nyt että aiemmin. Niitä tulossa lisää kunhan ehdin kirjoittaa!

Lopuksi lainaus Tytöltä hänen leikkiessään violettiin Elinaan pukeutuneena:

Tämä (Tyttö itse) on prinsessa. Prinsessalla on hieno mekko. Prinsessa on ommellut sen ITSE!

Nykyajan prinsessat katsokaas osaavat tehdä enemmänkin kuin shoppailla 🙂

Mekkotehtaan Elinat violetti mekko

 

post

Äiti ja lapset vihreissään

Ihastuin loppukeväästä kolmeen asiaan: Eurokankaan ananassiivutrikooseen (jota hankin ihanan edulliseen metrihintaan kahdessakin värissä), Mekkotehdas aikuisille -kirjan Vilma-mekon kaavaan sekä Ottobren numerossa 3/2015 olleeseen lasten Passerine-kesähaalarikaavaan. Lisäksi halusin kokeilla lasten bodyn ompelemista ihan ensimmäistä kertaa. Näistä eväistä syntyi vihreä vaatekombo minulle ja lapsille. Kaikki tuotokset menivät heittämällä tämän hetken lempivaatteiden joukkoon!

Vilma-mekko ja Passerine-haalari

(Tähän väliin kerron, että tein valokuvien suhteen valinnan peitellä omia kasvojani niissä kuvissa, joissa ne näkyvät selkeästi ja tunnistettavasti ilman vahvoja maskeerauksia tai muuta ulkonäköä muokkaavaa. Kirjoitan henkilökohtaisista aiheista, joten haluan näin suojata hieman itseäni. Lapset näkyvät kuvissa omina itseinään, koska en varsinaisesti kirjoita heistä.)

Vilma-mekon kaava on mielestäni todella onnistunut. Mekko on ihanan mukava ja pehmeä, ja peittää armollisesti raskauksien jälkeistä jäännösmahakumpua. Saatan kuitenkin lisätä omaan mekkooni kaavaan kuuluvat hihakaariot vielä myöhemmin, eli sellaiset hieman levenevät, noin 10 cm mittaiset jatkeet. Tällaisenaan juuri tämä hihallinen ananasmekko tuntuu minusta aavistuksen verran yöpukumaiselta, ja luulen hihansuuosien vähentävän sitä fiilistä.

Kanttasin pääntien mekon trikoolla, käyttäen kantinkääntäjää apuna, ja pääntie jäi aavistuksen verran liian löysäksi ja tuntuu hitusen liian avaralta. Seuraavan kerran kun käytän Vilma-kaavaa, leikkaan ehkä pääntien sentin-pari pienempänä ja kanttaan sen joko resorilla tai trikoolla hieman tiukemmin, ilman kantinkääntäjää.

Vilma-mekko ja Passerine-haalari

Tytön Passerine-haalari on aivan ihana! Haalarissa on takapuolella melko matala pääntien kaarre sekä reunasta toiseen kulkeva tamppi. Näiden avulla lapsen on helppo pukea ja riisua haalari vaikka itse, ja tamppi estää vaatetta valahtamasta päältä silloin kun sitä ei toivota. Aion ommella tästä myös talviversion, jonka teen joustocollegesta, pidemmillä hihoilla ja lisäten nepparikiinnityksen eteen, jotta pääntien voi nostaa takaa normaalille paidan niskakorkeudelle.

Passerine-haalari ja Kisuliini-body

Pojan body on tehty Ottobren numero 6/2012 Kisuliini-bodyn kaavalla. Alkuperäisessä kaavassa ei ole neppareita pääntiellä, mutta monien muiden tapaan lisäsin nappilistan toiseen raglansaumaan. Kaarrekohdat olivat hieman haastavat ja resorikanttaus hieman ruttaa kangasta kääntyessään pääntieltä raglansaumaan, mutta käytössä se ei haittaa yhtä paljon kuin mitä sitä ommellessa harmittelin. Tämä on tosiaan ensimmäinen body, jonka ikinä olen ommellut! Kaava on meidän pienelle hoikkeliinipojalle oikein passeli, ja olen myös tyytyväinen pitkistä hihoista, joiden ansiosta body varmaankin mahtuu pojalle vielä pitkään. Apilakankaan nimeä ja alkuperää en tiedä, sillä olen saanut pienen palaseni tilkkuostosten joukossa.

Passerine-haalari ja Kisuliini-body

Pojallekin aion ommella vihreästä ananaskankaasta paidan, kunhan ehdin 🙂 Kangasta on vielä jäljellä jonkin verran, joten saattaa siitä jotain muutakin syntyä!

Vihreästä ananaskankaasta syntyi myös hihaton Vilma syntymäpäivälahjaksi ystävälleni. Siitä innostuneena ompelin itselleni samanlaisen, mutta oranssinkeltaisen. Hihattomien mekkojen pääntiet ja kädentiet käänsin kapeasti framilonilla, joten ne ovat mukavan napakat eivätkä paljastele rinnusosastoa turhaan.

Keltainen hihaton Vilma-mekko

Ja koska ystävä, jolle vihreän Vilman ompelin on myös työparini ja meillä on nyt tämä samistelumahdollisuus, jokin yhdistelmä näistä kolmesta Vilma-mekosta saattaa hyvinkin päätyä puvustukseksi johonkin tanssitilanteeseen 😀

 

post

Neuleita valmiina

Neulomishommissa on ollut taukoa alkuraskauden aikana. Ja sitten kävi niin parinkin neulepaidan kanssa, että raskauden ja imetyksen jälkeen arvioin oman kokoni ihan pieleen – kehonkuva oli suurempi kuin todellisuus. Joten tämän viimeisimmänkin neuloin koossa M, totesin liian suureksi, purin kokonaan ja neuloin uudestaan alusta asti. Mutta nyt viimein, se on valmis ja käyttökelpoinen!

Ohje on Geilskin Topstykke / Uppercut. Ostin langat tätä neuletta varten jo Tytön loppuraskauden aikana, mutten tarttunut hommaan, kun tämä ei ole oikein imetysvaate. Tarkoitus oli neuloa se imetyksen jälkeiseen käyttöön, ja niinhän se tavallaan menikin, mutta nyt se on samalla myös raskausvaate. Onneksi malli on sellainen, että mahaakin mahtuu, tosin kivemmin kai tuo istuisi ilman ylimääräistä pötsiä.

Geilsk Topstykke takaa

…ja samallahan tästä saa mahakuvan, rv 20+2

Geilsk Topstykke ja rv 20+2

Ystävän vauvalle neuloin nämä tossut. Ohje on nimeltään Oh! Baby Baby Booties, mutta en mistään löydä kunnon linkkiä ohjeeseen. Tykkään näistä tossuista ja olen neulonut niitä useammat. Ohje ei kuitenkaan ole parhaimmasta päästä, sillä näin pieneen töppöseen ei mielestäni pitäisi jäädä miljoonaa pääteltävää langanpätkää. Käytössä tossut ovat kuitenkin tosi hyvät, Tytöllä olemme pitäneet tossuja varsi pitkänä ja ne pysyvät jalassa hyvin. Vauvalle taidan neuloa uudet vastaavat.

Tällä hetkellä neulon vauvalle putkisukkia ja seuraavaksi jonossa on pieni villahaalari. Haalaria tarvitaan varmasti maalisvauvalle jopa sisätiloissa, pienet kun palelevat niin helposti. Katselin monia erilaisia malleja, mutta tässä houkutteli yksinkertainen kiinnitystapa – löysin esim. kauniita haalareita kahdella nappirivillä, mutta niiden napittaminen ei todellakaan innosta. Valitsemaani haalariin saatan muuttaa hihan- ja lahkeensuita napakammiksi.

 

post

Pöllömekko(ja)

Löysin mökkipaikkakunnan kangas- ja lankakaupasta hauskaa pöllökangasta ja intouduin ompelemaan Tytölle mekon. Pöllökankaasta on tulossa melkoinen tiimiasu, koska löysin kaupasta myös samasta kankaasta ommellun pipon itselleni. Sitten päätin ommella samanlaisen pipon myös Tytölle, ja ostinpa vielä myöhemmin lisää pöllöjä, joista aion tehdä paidan itselleni. Mieskin vaati päästä tiimiin mukaan, joten tulossa on pöllöillä koristeltu t-paita hänelle.

Nuo muut vielä odottelevat ompeluintoa, mutta Tytön mekko on jo valmis. Tein kaavan mekkoon Tytön olemassaolevan mekon pohjalta, koko on noin 80 cm ja onneksi vielä melko väljä. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen, paitsi kaula-aukon ja hihojen resorit aiheuttivat päänvaivaa ja jäivätkin melko kihariksi. Oh well, eipä haittaa, mekko on jo ahkerassa käytössä. Tytöstä on vain vaikeaa saada kunnollista sovituskuvaa, kun hän joko istuu mykkyrällä tai paahtaa menemään. Tässä muutama kuvausyritysten tulos:

Ihan pelkkä mekko vainPöllömekko yksivuotiaalle

Kävelytettävä hetken pysähdyksellä, mutta epätarkkana. Kylminä päivinä alle laitettiin body ja sukkikset.

Sopii myös muinaisnähtävyyksien katseluun (kuvassa esihistorialliset uhrikupit)…

…ulkotepasteluun…

…ja mökkiportaiden kiipeilyyn!

 

Edit. 8/2015:

Vuotta myöhemmin ompelin pöllökankaasta itselleni imetysmekon ja Pojalle t-paidan. Pojan paita mahtuu hänelle edelleen päälle näin 1 v 4 kk iässä, samoin Tytön 1-vuotiaana käyttöön saama mekko mahtuu nykyään vielä päälle paitana. Laittoipa Tyttö myös pikkuveljensä paidan päälleen tässä pari päivää sitten, joten ehkäpä Pojan paidalle on käyttöä vielä ensi kesänäkin. Supermonivuotisia lastenvaatteita siis! Kaikkiin vaatteisiin piirsin itse kaavat olemassaolevien vaatteidemme pohjalta.

IMG_5802