post

Mekkotehdas taas käynnissä!

Joskus kirjoittamiseen tulee pieni lukko. Tai sitten jokin muu on ajankohtaisempaa, kuten ompeleminen. Tai voimat ovat vähissä tosielämän asioiden vuoksi. Tai aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Kuukauden blogitauko on johtunut vähän näistä kaikista. Olen mm. kirjoittanut opinnäytetyöni loppuun (ja palauttanut sen, wiiiiiihiiiiiiii!!!) ja ommellut, perusarjen lisäksi. Yrittänyt edistää työasioita, kirjoittanut apurahahakemuksia, sopinut yhteistyökuvioita, markkinoinut kurssia. Miettinyt, mitä kaikkea muuta pitäisi ehtiä ja jaksaa tehdä. Yrittänyt selvitä ikävien (hyvin vähätellen ilmaistuna) sukulaissotkujen keskellä.

Joskus ehkä ehdin ja jaksan kirjoittaa näistä kaikista, erityisesti työkuvioista. Mutta nyt Mekkotehtaan Elinoita mätsäävien legginsien kanssa! (pyydän jälleen kerran anteeksi kuvien huonoa laatua, käytettävissä oleva tekniikka ja olosuhteet kun ovat mitä ovat)

Mekkotehtaan Elinat ja leggarit

Mekkojen kaava on siis peräisin Mekkotehdas -nimisestä kirjasta, ja tämän kaavan nimi on Elina. Leikkasin nämä mekot ja leggarit Tytölle jo viime keväänä. Isoja olivat ja kesävaatteita oli ihan liikaa, joten ompeleminen jäi kesken. Viime viikolla tartuin viimein toimeen ja kas! Tyttö on kasvanut niin, että vaatteet ovat hyviä juuri nyt! Tulin näistä vaatteista iloiseksi, samoin kuin Tyttökin, sillä tuntui hyvältä saada viimein jotain valmista aikaiseksi.

Mekkotehtaan Elinat rusettitaskut

Violetti mekko on tehty helmasta kaavan levyisenä, mutta hihoista ja kainalon alta kavensin saumuroisessa aika reilusti, useamman sentin. Pääntie on myös pienempi kuin kaavassa ja hihat lyhyemmät. Taisin käyttää kaavan kokoa 98/104, joten suuri koko johtuu osittain siitä, Tyttö kun käyttää pääasiassa vasta 98-kokoisia vaatteita. Taskut ja rusetit lisäsin yöpukumaisuuden välttämiseksi, ja ne tekevätkin mekkoon kivan lisän.

Erityisen iloinen olen siitä, että sainpas kerrankin tehtyä yhteensopivia asukokonaisuuksia! Meillä kun on lastenvaatteita saatuna sieltä ja täältä, ja ommellessakin tulee useimmiten tehtyä vain joitan yksittäisiä vaatteita. Nyt aion panostaa yhteensopivuuteen! Parasta tietysti olisi, jos sunnittelisin useamman vaatteen sopimaan yhteen, ikään kuin ”mallistona”, eli muutamaa yhteensopivaa kangasta ja niistä useampi keskenään yhdisteltävä vaate. Hmmm, se aika taitaa tosin olla vielä jossain tulevaisuudessa, koska en ajatellut nyt ostella kankaita vaan käyttää varastoista jo löytyviä…

Mekkotehtaan Elinat violetti mekko pupun kanssa3

Oranssin hedelmäinen Elina-mekko on vielä kavennetumpi versio alkuperäisestä kaavasta. Kankaita yhdistelemällä tuli hauska kokonaisuus, vaikka tasku nyt tuli kiinnitettyä turhan ylös ynnä muuta pientä. Olen kuitenkin iloinen tästäkin asusta!

Mekkotehtaan Elina hedelmäiset

Tämä hedelmäkuosinen kangas oli jämäpala kummivauvan mekon ompelusta. Tulikin testattua, mitä metristä trikoota saa aikaiseksi ja lopputuloksena oli 56-senttinen hihaton röyhelömekko, 98-senttinen lyhythihainen tunika sekä kuvan 104-senttiset legginsit ja mekon tasku, hihat ja pääntie. Kankaasta jäi jäljelle ainoastaan pientä silppua, josta ajattelin vielä leikellä noita hedelmiä aplikointia tai muita pikkujuttuja varten. Kerrankin kankaan tehokäyttöä!

Mekkotehtaan Elinat hedelmätasku Mekkotehtaan Elinat helmapitsi

Projektina on myös kokeilla, miten koristenauhoja ja muita yksityiskohtia voisi käyttää, jotta perusvaatteisiin tulisi vähän jotain jujua. Röyhelökuminauha teki mekon helmasta kauniin.

Mekkotehtaan Elinat hihan ommel

Koska ompelukoneeni ei tee hyvää hunajakenno-ommelta, kokeilin tällaista toisenlaista taso-ommelta ja totesin tämän paitsi hyvännäköiseksi ja siistiksi, myös kaksoisneulaommelta kestävämmäksi. Ehkäpä jatkossa meidän vaatteissa näkyy tätä enemmänkin.

Monenlaista muutakin blogissa esittelemätöntä on tullut ommeltua sekä nyt että aiemmin. Niitä tulossa lisää kunhan ehdin kirjoittaa!

Lopuksi lainaus Tytöltä hänen leikkiessään violettiin Elinaan pukeutuneena:

Tämä (Tyttö itse) on prinsessa. Prinsessalla on hieno mekko. Prinsessa on ommellut sen ITSE!

Nykyajan prinsessat katsokaas osaavat tehdä enemmänkin kuin shoppailla 🙂

Mekkotehtaan Elinat violetti mekko

 

post

Kurssilla – Säröä ja elämän kerroksellisuutta

Sain elokuun puolivälissä itselleni nykyään harvinaisen tilaisuuden osallistua viikon mittaiselle, kokopäiväiselle kurssille koulussa. Aion viimeinkin valmistua joulukuussa, jos vain kaikki sujuu niin kuin ajattelen, ja tämä taisi nyt olla viimeinen kerta, kun pääsin osallistumaan ilmaiseen yliopisto-opetukseen. Sen mahdollisti Miehen isäkuukauden viimeiset rippeet. Olin aivan liekeissä – tämä viikko tuntui varsinaiselta keitaalta kotiarjen keskellä.

Kurssin nimi oli Improcamera. Tällä kurssilla impro+kamera tarkoitti sellaista liikkeen/tanssin ja videokuvaamisen yhdistämistä, jonka seurauksena ei ole erillistä kuvaajaa ja kuvattavaa kohdetta, vaan sekä kuvaaja että kuvattava liikkuvat yhdessä, aidosti vuorovaikutuksessa ja toimintaan osallistuvina ihmisinä. Kuvaajan ja kuvattavan roolitkin voivat vaihtua yhtäkkiä, orgaanisesti ja leikkisästi. Kuvamateriaali on välillä aika lennokasta, mutta mielestäni todella elävää ja elämänmakuista. Tunnelmat välittyvät hyvin.

Aluksi vähän arastelin ajatusta kuvattavana olemisesta ja varsinkin kuvaamisesta. Suhde kameraan alkoi kuitenkin tuntua mielenkiintoiselta, kun se oli elävä ja välitön eikä ulkopuolinen ohjaaja määrännyt suhteesta siihen. Koin olevani subjekti, tekijä, enkä objekti, kohde.

Haluan jatkossa pitää tällaista elävää videotyöskentelyä mukana työssäni. Vaikka koin kuvaamisen hieman vaikeaksi ja vieraaksi, motivaatio kokeilla ja harjoitella tätä työtapaa oman työparin kanssa on korkealla. Saatan jopa kokeilla videoida omaa soolotyöskentelyänikin itse, jollain tapaa. Ehkä jotain kuvamateriaalia saattaa päätyä tänne blogiinkin!

Viikko toi kuvaamiseen liittyvien asioiden lisäksi mukanaan myös valtavat määrät muunlaisia ajatuksia, kokemuksia ja tunteita. Tässä joitain niistä, päiväkirjamaisesti bussimatkoilla kirjoitettuina, jälkikäteen jatkettuina ja hieman tarkennettuina.

***

On kummallista ja väsyttävääkin keskittyä koko päivä samaan asiaan. Harvinaista. Kolmeen vuoteen en ole voinut keskittyä rauhassa juuri mihinkään, ilman keskeytyksiä. Ja nyt tuntikausia samana päivänä, monta päivää peräkkäin. Hengästyttävää.

Aamulla on rauhallista aikaa olla vain, katsella lasisen katon läpi sinistä taivasta ja keltaisia rapattuja seiniä kohoamassa taivasta kohti. Ajatella omia ajatuksia. Luovuuden materiaalia. Kävellä Hakaniemessä omaan tahtiin. Lähden tarpeettoman aikaisella bussilla ja varastan itselleni luksusaikaa.

Helsinki on minulle kuin aavekaupunki. Täynnä muistoja menneistä hetkistä omassa elämässä. Aikoja jolloin elin toisin. Nykyhetkeen tämä kaupunki ei juuri liity, käyn täällä vain muutamia kertoja vuodessa.

Vanhassa tutussa ympäristössä on omituisia kerroksia. Oma eksä, ystävän eksä, opettajia, jotka nykyään ovat kollegoita. Samat työntekijät, vaihtuneet opiskelijat. Traumaattinen henkilö muuttunut sellaiseksi, näennäisesti, kuin alkuperäinen, positiivinen, kokemus oli. Ajatukset ja tunteet myllertävät.

Hassua olla kaksikymppisten seurassa, tuntuu etten edes muista lapsetonta aikaa enää.

***

On hauskaa leikkiä ja olla höpö, tehdä itselle luontevia asioita. Oma huumorintaju on vielä olemassa. Töissä olen aika höpsö jos siihen on tilaisuus. Mihin se katoaa kotona?

Toiminnallista huumoria. Täytyy ottaa käyttöön lasten kanssa. Kun improvisoin päivällä, on helppoa hupsutella lasten kanssa illalla. Samalla taajuudella, samanlaista höpinää ja hupsutusta. Arjessa on vastuu hoitotoimenpiteistä ja leikki katoaa. Ehkä sama tapahtuu vangustenhuollossa?

Jos väsyttää, kotiarjessa täytyy silti toimia, ei voi jäädä passiiviseksi. Työelämässä myös. Ei ole sitä luksusta, että voisi heittäytyä odottamaan, että muut hoitavat hommat. Parikymppisille opiskelijoille joutilaisuuteen tai tekemättömyyteen heittäytyminen näyttää olevan vielä vaihtoehto. Havaitsen olevani melko aikuinen, vaikka höpsöttelenkin.

***

Kuinka kosketus on tärkeää. Hyväksyvä ja hyväätarkoittava. Täytyy hyväksyä itsensä kun joku koskee, häpeä katoaa, koska on hyväksyttynä. Ei ole väliä kuka koskee, kun kaikkien tarkoitus on hyvä. Kehollisuus ja kosketus on tervettä, se ruokkii sielua. Turvalliset puitteet ja luottamuksellisuus ovat kuitenkin tärkeitä, muuten kosketus voi hajottaa.

***

Kaipaan trashestetiikkaa elämään. Säröä, rosoa. Energian purkautumista. Syvyyttä, kurkistusta pinnan alle, täydellisyyden välttämistä. Ei tarvitse olla siistiä, täydellistä ja puhdasta, vaan myös kaaosta ja likaa, pyörremyrskyä. Mutta ei rikkomista ja tuhoamista.

Mitä se on vaatteiden ompelun kannalta? Tekisi mieli repiä kangasta, mutta se ei käytännössä johda toivottuun tulokseen, täytyy käyttää saksia. Repeämiä, reikiä, paikkoja, pitsiä, ryppyjä ja rutistuksia. Haluan kokeilla. Aino-mekko trash-versiona?

Tanssissa särö on energialla leikkimistä, erilaisia suhteita, kuvia, mutta ei välttämättä kuvia tosielämästä, vaan mahdollisista tilanteista, mahdollisista elämistä. Toisaalta liikettä todellisista tunteista, omassa todellisessa kehossa.

Metrossa näen mainoskuvia tanssitunneista. Balettikuvissa lapset ovat nättejä objekteja, opettelevat olemaan korrektisti. Sievistelevää. Menevämmässä kuvassa tyttö elää, riehaantuu, riemuitsee. Sitä arvostan tanssissa, ihmistä ja elämänmakua.

Tekee mieli tehdä jotain groteskia. Olla olematta siisti ja korrekti. Unohtaa muut.

Suomessa kaikki on niin siistiä.